Juttusarjassa esitellään TJNK:n jäsenet kolmivuotiskaudelle 2025–2027. Neuvottelukunta tuo yhteen tutkitun tiedon parissa työskenteleviä asiantuntijoita, joiden tehtävänä on suomalaisen tiedonjulkistamisen tukeminen ja kehittäminen.
Kuka olet?
Olen soveltavan kielitieteen professori Vaasan yliopiston viestintätieteiden oppiaineessa. Toimin tällä hetkellä Markkinoinnin ja viestinnän yksikön dekaanina.
Tutkimustyöni ytimessä ovat asiantuntijaviestinnän kysymykset, etenkin se, miten monimutkaisista ja abstrakteista asioista viestitään eri kohderyhmille. Olen tutkinut usean asiantuntijuusalan viestintää: filosofian, verohallinnon, talouden ja vastuullisuuden sekä rakennusalan ilmastokysymysten. Talousviestinnän osalta olen perehtynyt muun muassa yritysten tulosjulkistuksiin ja valtionyhtiöiden viestintään Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimuksessani keskeisiä kiinnostuksen kohteita ovat läpinäkyvyys ja saavutettavuus. Olen julkaissut laajasti sekä kotimaisilla kielillä että kansainvälisesti. Uusimmista julkaisuista toimitettu teos Poikkeuksellinen viestintä on suunnattu viestinnän ammattilaisille, ja se käsittelee muun muassa pandemiaviestintää, etävuorovaikutusta ja kriisinkestävyyttä.
Mikä sinua innostaa tutkitun tiedon yhteiskunnallisessa hyödyntämisessä, ja mitä mahdollisuuksia näet tällä saralla?
Minua kiinnostaa tieteen ja yhteiskunnan välinen monimuotoinen suhde ja siinä tapahtuvat jatkuvat muutokset. Vaikka tiedettä ei tehdä tilauksesta, eikä yhteiskunta sanele tutkimusaiheita, monet tieteellisen tutkimuksen kysymykset vastaavat yhteiskunnan erilaisiin tarpeisiin. Tieteen logiikka toimii kuitenkin eri tavoin kuin yhteiskunnallisen arjen logiikka, ja tieteellisen tiedon aikajänne on erilainen kuin tiedon hyödyntäjien. Tämä mahdollistaa uudenlaiset ajatukset, kriittisen ajattelun ja lopulta tieteen edistymisen. Näiden erojen yhteen kurominen on mielenkiintoinen kenttä. Tästä esimerkkinä toimii viimeaikainen ideologialähtöinen keskustelu siitä, mitä tutkimusaiheita on syytä rahoittaa verovaroin ja mitä ei. Näissä keskusteluissa unohtuu helposti se, että tiede luotaa aina tulevaa. Jos priorisoimme lyhytaikaista hyötyä ja luovumme riskialttiista ja pitkäjänteisestä tutkimuksesta, menetämme syvemmän ymmärryksen tutkittavista ilmiöistä. Tämän päivän arkiymmärryksellä tehdyt arviot voivat näyttäytyä jo muutaman vuoden kuluttua vakavilta virheiltä. Tässä kentässä on kiinnostavaa toimia ja pitää itseään, ja muitakin, ajan tasalla.
Miten organisaatio- ja viranomaisviestintää voitaisiin kehittää siten, että se innostaisi erityisesti nuoria perehtymään myös tähän yhteiskunnan ”tylsempänä” pidettyyn puoleen? Toisin sanoen, millaisia organisaatio- ja viranomaisviestinnän tekoja haluaisimme nähdä tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen saajina?
Digitaaliset kuilut ja yleisöjen eriytyminen muodostavat vakavan haasteen organisaatio- ja viranomaisviestinnälle. Kaikkien kansalaisten saavuttaminen edellyttää jatkuvaa luottamuksen rakentamista ja ylläpitämistä.
Vaikka Suomessa on perinteisesti ollut korkea luottamus viranomaisiin ja mediaan, luottamuksen rapautuminen on maailmanlaajuinen trendi. Tämä yhdistettynä digitaalisen median keskitettyyn omistajuuteen muodostaa vaaran yhteiskunnalliselle järjestykselle, avaa portit suoralle informaatiovaikuttamiselle ja sitä kautta arveluttavalle vallankäytölle.
Tässä tilanteessa organisaatio- ja viranomaisviestinnän tekijöiden on tärkeää pitää kanavat auki ja tuottaa tunnistettavaa, meitä jokaista koskeviin ajankohtaisiin asioihin liittyvää tietoa eri kanavissa sekä eri yleisöille että kaikille yhteisesti. Myös television ja radion painoarvo on syytä tunnistaa. Yhteyden ylläpidossa saattaa toimia myös huumori, kuten verohallinnon ja KELAn sosiaalisen median esimerkit osoittavat. Toisaalta tehokeinojen kanssa on syytä olla varovainen kun viestittävät asiat ovat tärkeitä.
TJNK:n uusi puheenjohtajisto määritteli tammikuussa toimikautensa tavoitteiksi avoimuuden ja aktiivisuuden.
Kuvassa professori Merja Koskela (Vaasan yliopisto). Kuvan on ottanut Anne Haapanen.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
