Uran johtotehtävissä tehnyt Hannu Laakso hyppäsi oravanpyörästä ja alkoi tehdä luontokuvakirjoja lapsille ja nuorille. Hän toivoo, että uudesta sukupolvesta tulisi paremmin luontoa huomioivia päättäjiä.
Helsingin kirjamessuilla käydessään valokuvaaja Hannu Laakso innostui.
Tuolloin hän kuuli tarinallisesta tietokirjallisuudesta, joka tunnetaan englanninkielisessä maailmassa termillä narrative nonfiction. Siinä tietokirjallisuuden sisältö yhdistyy kaunokirjallisuudesta lainattuihin kerronnan muotoihin.
"Mä säpsähdin oikein, että toi on mielenkiintoinen", Laakso kertoo.
"Mietin, että mitä jos antaisin äänen ketunpoikaselle matkalla aikuisuuteen."
Lajityyppejä voidaan sekoittaa vielä pidemmälle ja siirtää tietokirjallisuuden elementtejä fiktioon, mitä kuvataan termillä informative fiction.
"Sen jälkeen luin tietokirjoja, joissa oli ytimessä kovaa faktaa mutta ympärillä fiktiota, niin että sisältö oli helpompi sulattaa."
Innostus kasvoi. Eläinten valokuvaamiseen luonnossa erikoistunut Laakso pohti, että luontokuviin perustuvia tietokirjoja oli jo julkaistu, mutta ei lastenkirjallisuutta.
"Se viehätti siinä määrin, että ajattelin, että tuo idea on hyvä koeponnistaa."
Kokeilusta syntyi Me Otukset -sarja. Siinä on ilmestynyt tähän mennessä viisi kirjaa: Me Kettuset (2020), Me Karhuset (2021), Me Hukkaset (2022), Me Lintuset (2023), ja Me Poroset (2024).
Näätähälytys ja kuvaajan salliva kettuperhe
Laakson teoksissa dokumentaariset luontokuvat yhdistyvät fiktiivisiin tarinoihin eläinten arjesta – niin, että kerrottavat asiat kuitenkin kuvaavat eläinten todellista elämää.
Karhunpentuja esimerkiksi varoitetaan uroskarhuista, jotka saattavat tappaa heidät, jotta naaras tekisi tämän kanssa uusia pentuja. Lintujen poikasten elämää taas tahdittavat toisenlajiset pedot – esimerkiksi näätähälytys tai supikoira, jonka huomio onneksi herpaantuu paikalle ilmestyneeseen kettuun.
Vuonna 2023 Laakson teossarja palkittiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla taitavista valokuvistaan ja eläinten lajityypillisen käyttäytymisen yleistajuisesta kuvaamisesta.
Kirjasarjan syntyyn vaikutti myös kuvausprojekti, joka Laaksolla oli käynnissä. Valokuvaajaa oli potkaissut onni: hän oli yhdessä kollegoidensa kanssa löytänyt sellaisen pesivän kettuperheen, joka kesti kuvaajaa.
"Yleensä korpiketuilla on sellaiset asetukset, että ne vaihtavat pesäpaikkaa seuraavana yönä, jos ne suunnilleen edes haistavat ihmiset", Laakso kertoo.
Kirjan tekeminen kettuperheestä oli myös ratkaisu ihmisten toistuviin uteluihin siitä, mihin valokuvaaja oikein tähtää kuvausmatkoillaan.
"Minulta kysyttiin monesti, mitä teen noilla valokuvilla. Yleensä puolustauduin sillä, että osallistun niillä kansainvälisiin valokuvauskilpailuihin. Mietin, että mitä jos antaisin äänen ketunpoikaselle matkalla aikuisuuteen."
Eläinten inhimillistäminen on jäänyt
Kirjojen tekemisestä innostunut Hannu Laakso on kansainvälisesti tunnustettu luontovalokuvaaja, jonka kuvia on ollut yli 80:ssa näyttelyssä ympäri maailmaa. Hän aloitti valokuvauksen kirjoittaessaan ylioppilaaksi 1980-luvulla, ja löysi luontokuvauksen pitkän tauon jälkeen vuonna 2014.
Kirjoissaan Laakso hyödyntää vanhoja kuviaan ja ottaa uusia. Lyhimmillään kirja syntyy vuodenkierron aikana. Esimerkiksi Me Lintuset -kirjan kuvausjakso kesti yhden kevään.
Toisinaan materiaalin syntyminen on vienyt huomattavasti pidempään. Me Hukkaset -kirjaan kuvia kerättiin arkistoista monen vuoden ajalta, ja Me Karhuset -kirjassa vanhimman ja uusimman kuvan välillä on lähes kymmenen vuotta.
Siihen, mistä eläinlajista Laakso kulloinkin tekee kirjan, vaikuttaa niin arkistoista löytyvät lajit kuten myös se, miten helppo eläimiä on kuvata. Esimerkiksi ilveksistä kirjan tekemistä vaikeuttaisivat käytännön syyt: se kun on harvinainen vieras luontokuvaajan ruudulla.
Kun kirjoja on tullut lisää, on myös tekemisen tapa hioutunut. Sarjan ensimmäisessä osassa Laakso vielä inhimillisti kohdettaan: pikkuketut eivät innostukseltaan malta nukkua, ja poikanen pussailee pikkusiskoaan, kun pitää hänestä niin paljon. Sittemmin kirjailija on jättänyt tällaisen vähemmälle ja pitänyt eläimet eläiminä.
"Nisäkäspetojen porukoissa ei kauheasti anteeksi pyydellä. Siellä mennään suoraviivaisesti eteenpäin."
Kohderyhmänä lapset ja isovanhemmat
Me Otukset -kirjoilla on tekijänsä mukaan kaksi kohderyhmää. Selkein ydinkohderyhmä on 3–10-vuotiaat, mutta kaupallisesti varteenotettavin kohderyhmä on isovanhemmat – Laakson ikäiset ihmiset, jotka pohtivat, antoivatko ruuhkavuosinaan tarpeeksi aikaa omille lapsilleen, kun nämä olivat pieniä. Nyt he haluavat antaa menetetyn ajan korkojen kera lapsenlapsilleen, hän arvioi.
"Se on se hetki, jota mietin, kun teen näitä kirjoja: isovanhempi lukemassa lapsenlapsensa kanssa kirjoja, jotka ovat turvallisella tavalla jännittäviä."
Kirjoja on myyty kohtuullisesti, ja esimerkiksi Me Kettuset on ollut jo aikaa sitten loppuunmyyty. Teosten myyntituloilla hän tosin saa katettua vain pienen osan kuvausmatkojensa kuluista, puhumattakaan valokuvauskaluston kuluista.
Laakso kertoo, että tekemistä ei motivoi raha. Hän on tehnyt pitkän uran yritysmaailmassa erityisesti markkinoinnin johtotehtävissä, ja jättäytyi reilut viisi vuotta sitten yrittäjäksi. Tuloja hän saa edelleen liikkeenjohdon konsultoinnista.
"Aloin tehdä asioita, joita ensisijaisesti haluan tehdä, ja jotka vasta toissijaisesti ovat liiketoiminnallisesti järkeviä", hän sanoo.
”Jos haluaa jotain, sillä on jokin hinta”
Päätökseen käyttää aikaa pienituloiseen tekemiseen vaikuttaa ikä ja elämäntilanne. Laakso täytti vuosi sitten 60 vuotta.
Tekemisellä on myös selvä motivaatio: hän haluaa madaltaa lasten ja nuorten kynnystä tarttua kirjaan ja tarjota sytykkeitä luontosuhteen rakentamiseen.
Hänen toivonsa – ja toisaalta vaikuttamisyrityksensä – kohdistuvat nykyisten päättäjien sijaan tulevaisuuden tekijöihin.
”Nuoremmasta polvesta toivottavasti tulee parempia ja luontoa kestävällä tavalla huomioivia päätöksentekijöitä. Nyt nimittäin näyttää siltä, että oma sukupolveni jättää tämän paikan huonommassa kunnossa kuin sen aikoinaan otti vastaan.”
"Nuoremmasta polvesta toivottavasti tulee parempia ja luontoa kestävällä tavalla huomioivia päätöksentekijöitä."
Seuraavaksi Laakso kokeilee teostensa kääntämistä englanniksi. Jos kirja menestyisi Ison-Britannian markkinoilla, se voisi mahdollistaa ainakin tietokirjojen tekemisestä syntyvien kulujen kattamisen.
"Mutta nämä asiat eivät ole prioriteettilistallani korkealla. Joskus täytyy tunnustaa se, että jos haluaa jotakin, sillä on jokin hinta."
Erityisesti Laakson mieleen on jäänyt maakuntalehti Karjalaisen juttu, jossa lapsilukija tutustui kahteen karhuja kuvaavaan lastenkirjaan.
”Molemmat on hyviä, mutta tässä on oikeita kalhuja”, kuvaili hän arvostelussa Laakson kirjaa.
Teksti: Tuukka Tuomasjukka
Kuvat: Usva Torkki
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
